KANTOSYRJÄN ERÄ-VEIKOT RY PÖYTÄKIRJA
TALVIKOKOUS
Aika: Pe 21.2.2025 klo 19.00-20.07
Paikka Metsästysmaja, Katihta
1 § Kokouksen avaus
Johtokunnan puheenjohtaja Ossi Valo avasi kokouksen.
2 § Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Sami Purmonen, sihteeriksi Jouko Väistö ja pöytäkirjantarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi Osmo Leinonen ja Markku Vanhanen.
3 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin, että kokouksessa oli läsnä yhdeksän äänioikeutettua jäsentä ja yksi koejäsen. Kokous oli kutsuttu koolle Koti-Karjalassa 12.2.2025 julkaistulla ilmoituksella. Lisäksi kokouksesta oli tiedotettu seuran kotisivuilla julkaistulla ilmoituksella.
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4 § Osallistujaluettelon vahvistaminen ja työjärjestyksen hyväksyminen
Vahvistettiin kokouksen osallistujaluettelo, liite 1. Kokoukselle laadittu asialista hyväksyttiin työjärjestykseksi.
5 § Vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen
Kokoukselle esitettiin tuloslaskelma 1.1.-31.12.2024, tase 31.12.2024 ja vuoden 2024 toimintakertomus. Liite 2.
6 § Toiminnantarkastajien lausunnon esittäminen, tilien hyväksyminen ja tilinpäätöksen vahvistaminen.
Kokoukselle esitettiin toiminnantarkastajien antama toiminnantarkastuskertomus. Liite 3.
Päätettiin hyväksyä tilit ja vahvistaa vuoden 2024 tilinpäätös.
7 § Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille
Päätettiin myöntää johtokunnalle ja muille tilivelvollisille vastuuvapaus vuodelta 2024.
8 § Johtokunnan puheenjohtajan vaali
Johtokunnan puheenjohtajaksi ja hirviporukan johtajaksi valittiin Ossi Valo.
9 § Johtokunnan jäsenten vaali erovuoroisten tilalle
Todettiin, että johtokunnan jäsenistä erovuorossa ovat Ilkka Sormunen, Olli Puruskainen ja edesmennyt Ilmari Sormunen.
Valittiin Ilkka Sormunen ja Olli Puruskainen jatkamaan johtokunnassa. Ilmari Sormusen paikalle johtokuntaan valittiin Kirsi Vanhanen.
10 § Toiminnantarkastajien ja varahenkilöiden valitseminen
Vuoden 2025 toiminnantarkastajiksi valittiin Simo Piiroinen ja Tarmo Häkkinen sekä varalle Osmo Leinonen ja Antero Vapaavuori.
11 § Vuoden 2025 toiminta- ja riistanhoitosuunnitelman vahvistaminen
Päätettiin vahvistaa vuoden 2025 toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma johtokunnan esittämällä tavalla. Liite 4.
12 § Vuoden 2025 talousarvion sekä liittymis- ja jäsenmaksujen vahvistaminen sekä kulukorvauksista päättäminen
Päätettiin johtokunnan esityksen mukaisesti vahvistaa vuoden 2025 talousarvio. Liite 4. Vuoden 2025 jäsenmaksuksi vahvistettiin 50 euroa, pienriistan metsästyksen liittymismaksuksi 100 euroa ja hirven metsästyksen liittymismaksuksi 200 euroa.
Puheenjohtajan kulukorvaukseksi vahvistettiin 150 euroa ja sihteerin kulukorvaukseksi 250 euroa.
13 § Riistanhoito- ja muista vastaavista jäsenvelvoitteista päättäminen
Päätettiin johtokunnan esityksen mukaisesti jatkaa vapaaehtoisen, vähimmillään 20 euron talkoomaksun perimistä. Maksu on tarkoitettu ensisijaisesti niille, joilla ei ole mahdollisuus osallistua seuran järjestämiin varainhankintatalkoisiin.
14 § Edustajien nimeäminen Keski-Karjalan Ampumaratayhdistyksen kokouksiin.
Päätettiin johtokunnan esityksen mukaisesti nimetä seuran puheenjohtaja ja sihteeri Keski-Karjalan Ampumaratayhdistyksen kokouksiin.
15 § Muut asiat
Vuoden 2024 parhaina pienpetojen pyytäjinä palkittiin Tero Väistö (3 minkkiä), Mikko Remes (2 minkkiä) sekä Esa Valo ja Kirsi Vanhanen (1 minkki kummallakin).
Merkittiin tiedoksi, että Kiteenlahden Eräpojat järjestää yhteislupa-alueen pilkkikisat la 15.3. Kiteenjärvellä.
Merkittiin tiedoksi, että metsästysmajan tontti on siirtynyt Anniina Timoselta Tatu ja Teppo Tuhkasen omistukseen ja että johtokunta on käymässä neuvotteluja vuokrasopimuksen jatkamisesta/tontin ostamisesta.
16 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen.
Sami Purmonen Jouko Väistö
puheenjohtaja sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen olevan kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukainen.
Kitee . . 2025
Osmo Leinonen Markku Vanhanen